i had everything, opportunities for eternity.

Mom said I can do whatever I want. I want to be here. Shh.

i've been sitting watching life pass from the sidelines.

Tiedättekö sen kiusallisen hetken, kun sukulaiset kysyvät sukujuhlissa, koko suvun keskellä vieläpä: "No, jokos on poikaystäviä?" "Juu ei ole" on aika tavallinen vastaus. "Ei ole aikaa opiskelun ohella", "eipä ole löytynyt", "en haluakaan" tai muuta vastaavia vastauksia, jotka ovat totally made-up. Toisilla on koko ajan, mutta mieluummin ei ollenkaan kuin jatkuvasti. Ymmärrän toki, että jotkut ihmiset tarvitsevat aina jonkun tukemaan heitä, halaamaan heitä ja viettämään aikaa heidän kanssaan.

Totta kai ottaisin mieluummin jonkun katsomaan elokuvia minun kanssani sohvalle, sen sijaan että makailen siinä yksin peiton alla. Mutta se, etten "tykkää kenestäkään sillä tavalla" niin kuin sitä pienempänä sanottiin, ei tarkoita että olisin yksinäinen. Päinvastoin. Saan pikkuveljeltäni kuulla jatkuvasti sitä, että minulla ei muka ole ystäviä. Voi, minulla on liikaakin välillä. Monta hyvää ystävää, pari "BFF"a ja monia kivoja tuttavuuksia, ja nautin heidän seurastaan. Pikkuveljeni ei kuitenkaan ymmärrä sitä, että haluan viikonloppuisin viettää aikaa perheeni kanssa, mikä on kylläkin mahdottomuus koska kukaan ei ole koskaan kotona. Eli haluaisin. Sitten väittää, että istun kotona katsoen kuinka elämäni valuu ohitseni, ilman että teen yhtään mitään.

Mitä sitten? Jospa nautin siitä, että saan hoitaa kotia, siivota, järjestää ja sisustaa huonettani, tehdä kotitehtäviä, testailla vaatteitani ja heittää osan kirpparille, lueskella hyväntekeväisyystapahtumista, poimia puusta omenia ja leipoa piirakkaa ilahduttaakseni äidin, soittaa pianoa ja laulaa kovaan ääneen, polttaa kynttilöitä ja joogata hathaa, kuunnella toistolla El Sueño De Morfeota? Minähän PIDÄN siitä niin paljon. Ei minulla ole aikaa arkiviikolla edes avata pianonkantta, saati sitten leipoa tai venytellä.

Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni on maailman ihanimpia ihmisiä, joskus jopa lukuunottaen pikkuveljeni. Olen onnellinen jopa siitä, että on niin paljon tehtävää, etten ehdi päivittää Livejournalia kunnolla. Ja onnellisuus tulee sisältä, ei se tarkoita, että minun TAI sinun tarvitsisi hymyillä koko aikaa. Se kestää fyysisen kivun ja henkisen tuskan, koska se on kiinni itsestä.

Minun ei pitäisi katsoa One Tree Hilliä, koska olen ykköskauden jälkeen itkenyt jokaisessa jaksossa, syystä tai toisesta. Usein onnesta. Usein surusta ja epätoivosta. Mutta ne asiat, mitä rakastan sarjassa, ovat dialogit ja monologit. Lucas sanoi:

"Happiness comes in many forms -- in the company of good friends, in the feeling you get when you make someone else's dream come true, or in the promise of hope renewed. It's okay to let yourself be happy because you never know how fleeting."

Hengitän sisään hyvää ilmaa. Hengitän ulos kaiken tukkoisuuden, mitä minussa on. Suljen silmäni ja elän hetken siinä ajassa, joka on NYT. Sillä nyt olen onnellinen, vaikka olenkin hieman surumielinen ja stressaantunut. Mikään ei voi estää minua olemasta onnellinen, vaikken olisikaan iloinen. Onnellista syyskuuta, joka alkaa parin päivän päästä ja rakkautta. Flow!