Halusta ja himosta

Improvisoin lisää. Miksi? Koska rakastan sitä edelleen. Enkä pelkästään sen takia - myös siksi, että voisin todistaa, ettei kaiken ole pakko olla harkittua. Jotkut asiat voivat syntyä pelkästä tunteesta, halusta ja himosta, tuskasta ja kivusta, rakkaudesta ja elämästä ja miljoonasta muusta asiasta.

Harvoin kuulen soittaessani "Ole hiljaa!"-huudahduksia jostain, mutta eleet osoittavat välillä enemmän. Veljet laittavat huoneen ovensa kiinni, kun aloitan soittamaan pianoa. Isä kääntää televisiota kovemmalle. Äiti pakenee ulos puhumaan puhelimeen. Tiedän, etten häiritse heitä juurikaan, mutta tiedän myös, ettei ikuisen kappaleen kuuleminen ole mitään kaikista kauneinta.

Pyrin vaihtelemaan, mitä soitan. En halua jankata samoja kappaleita koko aikaa, koska en halua kyllästyttää. Nykyään taas soitan niin vähän (ainakin "niin vähän") etten usko sen häiritsevän kovinkaan paljoa - joskus kun soittelen taas putkeen monta tuntia tai joka päivä samoja kappaleita koko ajan.

Silloin, kun isä on päiväunilla muka-nukkumassa, soittelen jotain rauhallista. Silloin, kun pikkuveljen Guitar Hero pauhaa täysillä viereisessä huoneessa, valitsen rankemman teoksen. Yksinkertaista. Ja kaikki on edelleenkin kiinni mielialasta: hyvällä tuulella soitetaan iloisia kappaleita ja väsyneellä tai huonolla päällä ollessani valitsen kyllästyttäviä, vanhoja, helppoja, jopa surullisia kappaleita. Näin joskus taas improvisoin ja kehittelen jotain omaa, joka on niin paljon henkilökohtaisempaa kuin mikään muu, mitä yleensä soittaa.




Taustastakin saattaa huomata, että soitan eri pianolla. Viritetty vuonna kivi ja keppi, ja muutama ääni särisee paikoitellen. Tykkään kuitenkin soittaa tällä ihanalla soittimella hieman enemmän kuin sillä toisella.

Tässä oli tämmöinen selkeä "teema-sointuhomma", en tiedä, miksi sitä kutsutaan, mutta se toistuu jatkuvasti. Kappaleen nimi on Today I'll be your fellow enkä osaa sanoa, mistä nimi tulee. Se on vissiinkin Eb-duurissa, muistaakseni, joten se ei ole yli-iloinen, mutta ei mikään surullinenkaan. Sekavuutta edelleenkin. Ja sitten taas viikon arkiviikko tauolle, kunnes alkaa kesäloma.