i lie here paralytic inside my soul.

Kompastelen jossain välimaastoilla tällä hetkellä. Siksi eilen alkoi paasto - tuskallinen 40 päivän tie, jonka Jeesus kärsi Raamatun mukaan erämaassa enkä halua kuulostaa saarnaavalta kristityltä joka yrittää käännyttää jokaisen vastaantulijan - ja aion etsiä itseäni. Ennen kaikkea aion pohtia, mikä on suhteeni Jumalaan tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, ja miten rakennan oman elämäni sitä uskomusta vastaan. Haluan, että odotan olevani jotain enemmän kuin mitä todellisuudessa olen, ja että löydän itseni pienenä palasena kollektiivissa, väistämättömänä, mutta turhana sanana lauseessa, ja erityisesti, että myönnän olevani jotenkin etuoikeutettu. Vahvistan, että olen syntinen siinä missä kuka tahansa muukin ihminen enkä aseta itseäni muiden yksilöiden edelle - en minä tarvitse sen enempää kuin kukaan muukaan. 

Paastoan myös siksi, että todistan itselleni - en Jumalalle, sillä Hän kyllä tuntee minut jos niin on tarkoitettu - kykeneväni päätökseen ja pitäväni kiinni siitä. Uskon syvästi uskooni, mutta en luota itseeni tarpeeksi. Kerään sitä luottamusta ja tasapainoa, tietenkin pienellä ripauksella spontaaniutta ja ilman mitään ylimääräistä draamaa. Ja luulen, että niiden löytäminen vaatii henkilökohtaisesti pienimmätkin rippeet mukaan (huomattu eilen: itkin, kun luin Raamattua), mutta haluan ennen kaikkea säilyttää kauniit ihmissuhteet. 


En halua vastata päämääristäni. En tiedä, miten niiden käy tai muuttuvatko ne. Enkä haluakaan tietää. 
Ainoa asia, minkä tiedän tällä hetkellä on se, että jos en nyt lähde Nukkumatin kanssa unitreffeille, jotain pahaa tapahtuu ja pian. Perustan kaiken pääni sisällä kummitteleville mielikuvitushahmoille, mutta täytynee ottaa huomioon Hänen sanansa myös. 


Sitten kirjoitin runoja suomeksi pitkästä aikaa. 

Hengitän Sinua, 

HYVÄKSY

ostan henkeni kahden euron huutokaupasta

vastustan valinnanvapautta

koska olen oikeassa

OLEMASSAOLOSTASI

Tunnen Taivaan lähestyvän hitaasti

yritän kurottaa, vajoan vielä  myöhemmin

Sinun läsnäolosi saa minut pyörtymään

mikäli olet liian lähellä

kaadun polvilleni ja kiitän turvasta. 

Ja pah minä mihinkään rakkauteen usko.

Hän on vaan niin kaunis kun hän itkee

auringonnousun aikaan suurkaupungissa.