the wonder of it all is you.

On vaikea etsiä inspiraatiota, kun ei ole luovuutta. Tietenkin jollain tasolla löytyy kaikkea, mutta ne osat ovat kadonneet, joita halusin etsiä tänä vuonna. Nyt etsin inspiraatiota kuvista, vahvoista ja tunteikkaista. Googlaan mitä ihmeellisimpiä asioita, ja löydän aarteita. Voisin tuijottaa niitä tunteja putkeen, löytäen aina vaan uusia ulottuvuuksia, uusia tarinoita ja uusia näkökulmia. Jospa luovuuteni onkin kätkeytynyt niihin. Se on ikään kuin käsittäisi olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, kuten maailmankaikkeutta. Kaikki on piilossa ja riippuvainen kaikesta muusta, ympärillä tapahtuvista asioista ja yksillöllisistä vaikuttajista. Mitä minä näen näissä kahdessa kuvassa? Kahdet eri kasvot, kaksi eri tunnetilaa. Kaksi eri tarinaa. Kaksi sukupolvea. Eri mustavalkoisen sävyn. Eri valotuksen. Eri kuvakulmat. Näen ihmisiä, joita en tunne, mutta joiden tarinat tahtoisin kuulla. Tahtoisin tietää, missä kuvat on otettu ja mitä varten. Tahtoisin olla osa niitä.






Ensi kuussa aion kirjoittaa oman tarinani. Originaalin. En kaikkea, enkä täysin totuudenmukaisesti, mutta aion panostaa tunteisiin, eri tarinoihin, joita olen kerännyt vuosien varrella. Aion avata vanhoja haavoja lukemalla vanhoja päiväkirjoja, kuuntelemalla sitä musiikkia, jota kuuntelin kymmenen vuotta sitten, ja kirjoittaa ne tunteet ylös. Aion olla kyyninen, negatiivinen, angstinen, ahdistunut, maailman onnellisin, yllättynyt, innostunut, kiitollinen, kunnioittava, vakaa, vahva, heikko, pienenpieni, ja kaikkea siltä väliltä. Aion kaataa sydämeni käsilleni ja kirjoittaa sen tietokoneelle.
Koska ensi kuussa on NaNoWriMo. Alkaa ensimmäinen päivä marraskuuta. Tänä marraskuuna en aio panostaa siihen, että saan kirjoitettua 50 000 sanaa niin hienoa tekstiä, että sen voisi julkaista. En panosta alkuun enkä loppuun, enkä varsinkaan siihen, mitä on siinä kaiken välissä. En juoneen, en henkilöihin, pelkästään tunteisiin.

Jos joskus luen sen tarinan, haluan nauraa ja itkeä. Ei sen tarvitse olla 50 000 sanaa, kunhan se on jotain. Kunhan se herättää minussa jotain, muuttaa jotain - vähintäänkin on osa minua. Espanjan matka häiritsee kirjoittamista, mutta en anna sen häiritä. Kirjoitan ensi viikolla niin paljon kuin jaksan. Ja lentokoneessa paperille. Ja aina, kun on mahdollista, oikeassa tunnetilassa. Sillä haluan olla tuo nuori nainen ensimmäisessä kuvassa. Ja tuo iloinen tyttö toisessa kuvassa. Haluan olla kaikkea.

Ihanaa marraskuuta! Painun pimentoon NaNon ajaksi. :)

this day's a spinning circus on a wheel.

All the world is made of faith, and trust, and pixie dust.
- Peter Pan



"Mitäs olet tehnyt tänään?", äiti kysyi kaksi tuntia kolme minuuttia sitten.
"[Katsellut kattoa ja tehnyt suurta ajatustyötä]. = En mitään. Kävin lenkillä.", vastasin.
"Kävitkö?"
"Kävelin vähän pimeällä. Tai oikeastaan tanssin. Hyppelin ja pyörin ja tanssin."

Oli uskomaton hiljaisuus, ja kuuntelin toisella kuulokkeella mp3:sta Sara Bareillesin Breathe Again:ia. Olin kävelyllä meidän tiellä, kai sitä voi meidän tieksi kutsua, tuota kilometrin mittaista, mutkaista ja mäkistä yksityistietä. Suljin silmäni ja aloin pyörimään, lenkkarit toimivat ihan hyvin siinä. Heittelehdin edestakaisin ja tein jotain niistä liikeistä, joita olemme tehneet nykytanssitunneilla. Ja sitten jotain ihan omaa. En varmaan olisi välittänyt, vaikka joku olisi nähnytkin. Oli joku kolme astetta lämmintä, eli ei kovinkaan lämmintä, mutta pipo ja lapaset ovat loistava apu siihen. Raitis ilma on varmaan parasta, mitä täällä (maaseudulla, tai vaikka koko Suomessa) on.

On masentavaa, kun joka puolella varmaan käytetyin lause on "täällä on kylmä". No totta kai on. Welcome to Finland - muuta päiväntasaajalle, jos haluat kuumuutta. En ole itsekään synnitön tässä, tietenkin käytän kyseistä lausetta jatkuvasti, mutta ennemminkin sisätiloissa. Ulkona olen tietoisesti, täysin tiedostaen sen kylmyyden, joka virtaa keuhkoihin ja huuruaa hengityksessä. Ja tietenkin pimeys väsyttää ja masentaa, mutta ihmiset ovat ainakin puoliksi liian huonolla tuulella. Because there's beauty in the dark. Emme vaan osaa etsiä sitä. Onhan se nyt vaikeaa, kun lähtee aamulla ja on pimeää, ja kun palaa iltapäivällä, on taas pimeää. Aurinko on ohimenevää. Pimeällä voisi unohtaa kaiken muun, voisi olla katsomatta niitä huonoja asioita ja masentuneita ihmisiä, ja olla ajattelematta sitä kylmyyttä. Jos hädintuskin näet eteesi, miksi näkisit edes sellaisia ajatuksia, jotka on vaivalla tuotettu. Ilo vie paljon vähemmän energiaa kuin jatkuva synkistely. Ja toisekseen, jokainen voisi sisäisesti olla luontoa vastaan ja olla aurinkoinen. Minkä eron se tekisikään näihin ihmisiin.

Ja siitä kylmyydestä. Yksi sana, totutteleminen. Tai toinen, vaatteet. Jep, kyllä minäkin ihmettelisin, miksi on kylmä, kun on sentään 100denin legginssit jalassa ja GinaTricotin trikoopaita ja H&M:ltä ostettu nahkatakki sen päällä! Vieläkin kuulen kysymyksiä "Miksi sinulla on lapaset käsissä?" Ja aina sama vastaus: "Koska minulla on muuten kylmä" ja pieni hymy päälle. Ero on siinä, että onko kylmä vai tekeekö jotain ettei olisi kylmä. Totta kai on kylmä, jos koko ajan ajattelee sitä, mutta ei tee mitään sen estämisen eteen.

Talvi. Marraskuu. Pakenen marraskuun ensimmäiseksi viikoksi Espanjaan, koulun ns. retkelle kautta kielimatkalle kautta opiskelureissulle. Y entonces voy a hablar solamente español. Tai sitten en. Mutta pääsen ainakin pois masentuneiden ihmisten luota. Ne ihmiset, jotka ovat ympärilläni, tai ne joita kerään ympärilleni eivät välttämättä ole niitä miss huonotuulisia, mutta lähipiiristä löytyy liikaa valittajia. On inhottavaa, että oma asenne menee pilalle sen takia, että muiden asenne on pilalla. I WANT TO BE HAPPY. Ja ilman ylimääräistä draamaa. Sellainen sopiva arkielämä ripauksilla mystiikkaa ja optimismiä kantaa läpi pitkän ja pimeän talven. Mutta pimeällä tähdet näkyvät parhaiten ja tähdethän ovat ihmiskohtalon symboleita! Tänään ne miljoonat loistavat niin kirkkaina, ettei niitä voi sammuttaa mikään. Lisäksi ne hymyilevät.


C.S.Lewis sanoi: "I believe in Christianity as I believe the sun has risen: not only because I see it, but because by it, I see everything else."
Hyvää yötä, aurinkoisia aamuja ja lumirikasta lokakuun loppua!

i will never go away.

Mietin välillä, kuinka tosissaan ihmiset ovat. Jos ystäväni sanoo I love you en ole täysin varma, kuinka vakavasti se pitäisi ottaa. En tiedä, kuinka läheisiä olemme, koska minulle olemme luultavasti todella läheisiä ja hänen puoleltaan en tiedä. En tiedä, kuinka helposti ulkomailla sanotaan I love you ja kuinka paljon sen käyttö eroaa suomesta. En voisi kuvitellakaan sanovani Minä rakastan sinua mutta Olet rakas on jo huomattavasti helpompi.
p
I love you too on kiva vastaus. Kaipaan niitä ihmisiä, joista välitän paljon, koska en välttämättä vietä tarpeeksi aikaa heidän kanssaan. Koska mielestäni meillä on yhteys ja meillä on jotain yhteistä, ja ystävyyssuhde on vahva. Mutta joskus on vaiketa tulkita toisia. Mitä, jos olenkin huono tulkitsija? Mitä, jos olenkin heille vain yksi sotilas shakkipelissä, jossa kaikki muut ovat kuningattaria ja ratsuja? Voinko koskaan olla varma?

Entä kuinka nopeasti ihminen muuttuu? Voiko olla, että paras ystäväni, jota olen ikävöinyt eniten koko vuoden ja jonka kanssa voisin viettää aikaa silloin tällöin, ei olekaan enää paras ystäväni? Ei sen takia, että hän on muuttunut vaan siitä syystä, että minä olen muuttunut. Totta kai olen muuttunut. Mutta olenko muuttunut niin paljon, että yhdessäolo on yksi awkward situation? En halua. En halua tuntea sitä. En halua olla sellainen. Haluan sen kaiken, ja enemmänkin. Haluan ne rakkaimmat lähelleni, ja haluan tietää, että se on juuri niin.

Jos se kaikki on vain ikävöinnistä ja liian harvoin näkemisestä kiinni?
En pysty ilmaisemaan tunteitani. Mutta muuten olen onnellinen, usko pois. Raikasta lokakuuta, joka alkaa pian! Syksy on vuodenajoista kaunein. Katsokaa vaikka. Koska muuten näkee näitä ihmeitä.




Ps. Kaverini kysyi kerran, mikä on mielestäni kaikista kauneinta maailmassa. Vastasin jotain sellaista, josta olin itsekin yllättynyt. "Järvi viileänä syysaamuna, kun usva nousee sieltä savuna". Ja yksi aamu katselin bussista ikkunan läpi, kuinka lammikon vesi muuttui usvaksi, ja se oli niin uskomatonta. Suu auki, silmät tiukasti kiinni siinä luonnonilmiössä heräsin varmaan parhaimpaan olotilaan tänä syksynä. Olisin voinut jäädä tuijottamaan sitä pitkäksi aikaa. Pitäisi nauttia näistä enemmän.