the wonder of it all is you.

On vaikea etsiä inspiraatiota, kun ei ole luovuutta. Tietenkin jollain tasolla löytyy kaikkea, mutta ne osat ovat kadonneet, joita halusin etsiä tänä vuonna. Nyt etsin inspiraatiota kuvista, vahvoista ja tunteikkaista. Googlaan mitä ihmeellisimpiä asioita, ja löydän aarteita. Voisin tuijottaa niitä tunteja putkeen, löytäen aina vaan uusia ulottuvuuksia, uusia tarinoita ja uusia näkökulmia. Jospa luovuuteni onkin kätkeytynyt niihin. Se on ikään kuin käsittäisi olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, kuten maailmankaikkeutta. Kaikki on piilossa ja riippuvainen kaikesta muusta, ympärillä tapahtuvista asioista ja yksillöllisistä vaikuttajista. Mitä minä näen näissä kahdessa kuvassa? Kahdet eri kasvot, kaksi eri tunnetilaa. Kaksi eri tarinaa. Kaksi sukupolvea. Eri mustavalkoisen sävyn. Eri valotuksen. Eri kuvakulmat. Näen ihmisiä, joita en tunne, mutta joiden tarinat tahtoisin kuulla. Tahtoisin tietää, missä kuvat on otettu ja mitä varten. Tahtoisin olla osa niitä.






Ensi kuussa aion kirjoittaa oman tarinani. Originaalin. En kaikkea, enkä täysin totuudenmukaisesti, mutta aion panostaa tunteisiin, eri tarinoihin, joita olen kerännyt vuosien varrella. Aion avata vanhoja haavoja lukemalla vanhoja päiväkirjoja, kuuntelemalla sitä musiikkia, jota kuuntelin kymmenen vuotta sitten, ja kirjoittaa ne tunteet ylös. Aion olla kyyninen, negatiivinen, angstinen, ahdistunut, maailman onnellisin, yllättynyt, innostunut, kiitollinen, kunnioittava, vakaa, vahva, heikko, pienenpieni, ja kaikkea siltä väliltä. Aion kaataa sydämeni käsilleni ja kirjoittaa sen tietokoneelle.
Koska ensi kuussa on NaNoWriMo. Alkaa ensimmäinen päivä marraskuuta. Tänä marraskuuna en aio panostaa siihen, että saan kirjoitettua 50 000 sanaa niin hienoa tekstiä, että sen voisi julkaista. En panosta alkuun enkä loppuun, enkä varsinkaan siihen, mitä on siinä kaiken välissä. En juoneen, en henkilöihin, pelkästään tunteisiin.

Jos joskus luen sen tarinan, haluan nauraa ja itkeä. Ei sen tarvitse olla 50 000 sanaa, kunhan se on jotain. Kunhan se herättää minussa jotain, muuttaa jotain - vähintäänkin on osa minua. Espanjan matka häiritsee kirjoittamista, mutta en anna sen häiritä. Kirjoitan ensi viikolla niin paljon kuin jaksan. Ja lentokoneessa paperille. Ja aina, kun on mahdollista, oikeassa tunnetilassa. Sillä haluan olla tuo nuori nainen ensimmäisessä kuvassa. Ja tuo iloinen tyttö toisessa kuvassa. Haluan olla kaikkea.

Ihanaa marraskuuta! Painun pimentoon NaNon ajaksi. :)